tiistai 13. lokakuuta 2015

Epäkypsä teratooma

Leikkaus oli henkisesti suuri helpotus. Leikkauksen jälkeen tuloksia odoteltiin rauhallisin mielin. Mieheni ikä ja ennen leikkausta otettujen verikokeiden merkkiainearvot viittasivat urologin mukaan seminoomaan.
 
Viime viikon maanantaina, kahdeksan päivää sitten, posti toi kirjeen sairaalasta. Mieheni avasi sitä ääneen pohdiskellen, että hän on leikkaukseen ja hoitoon liittyvät laskut kyllä jo maksanut. Kirjeessä saapuivatkin leikkauksen löydökset: teratooma, jossa laaja alue rabdomyosarkoomaa. Lausunto vilisi vieraita sanoja. Hämmennyimme, kun siinä ei sanottu, onko kyseessä seminooma vai ei-seminooma. Myöhemmin hämmennys muuttui epätoivoksi.

Välittömästi alkoi googletus ja mieheni soitti epätoivoissaan osastollekin. Hän sai soittoajan onkologille kahden vuorokauden päähän.

Seuraavan yön vietimme valvoen. Teratooma on ei-seminooman yksi alatyyppi. Mutta kaikki hakutulokset haulla "rhabdomyosarcoma adult" päättyivät samaan, poor prognosis.

Seuraavana päivänä soitin sairaalan sosiaalityöntekijälle. Häneltä saimme lohtua. Hän sanoi, että aikuisten rabdomyosarkoomien ennuste on parantunut viime vuosina.

Viimein soittoaika onkologille koitti ja hän vahvisti sen, minkä olimme netistä jo löytäneetkin. Tämä yhdistelmä on hyvin harvinainen. Ennuste ei ole yhtä hyvä kuin kivessyövässä yleensä ja harvinaisuuden takia mitään tilastostoihin perustuvaa ennustetta ei ole.

Tämän kanssa opettelemme nyt elämään. Onkologin vastaanotolle pääsemme tasan viikon kuluttua. Mieheni mukaan, niin kauan kuin on epävarmuutta, on myös toivoa.

Ainut hyvä puoli on se, että toistaiseksi näyttäisi siltä, että syöpä ei ole levinnyt. Diagnoosivaiheessa CT-kuvissa ei näkynyt etäispesäkkeitä. Kasvain ei myöskään ollut levinnyt ympäröiviin kudokseen. Lisäksi jossain (en tiedä missä) ei ollut havaittu invaasiota.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti