Tämmöisiä juttuja mietin, vaikka mun miehelläni on syöpä.

Eilen suutuin töissä, tänään kotona ja huomenna on leikkaus. Mies on pystynyt huolehtimaan itsestään ja tekemään töitä diagnoosin jälkeen. Mutta perheestä hän on huolehtinut huonommin. Tänään tulin kotiin ja täällä oli mies työläppärillään, perhe odotti ruokaa ja mua sitä laittamaan. Pikkulapsivaiheen hän teki ylitöitä ylettömästi. Muutama vuosi ollaan koitettu muuttaa parisuhteen suuntaa ja mieheni on vähentänyt työntekoa huomattavasti. Kun asiat alkoivat olla paremmin, tuli tämä syöpä. Mua suututtaa, että miestäni ei ole vielä edes leikattu ja olen ihan poikki. Tuntuu, että olen ainut, joka on diagnoosin jälkeen koittanut panostaa perheeseen. Mieheni on ylläri, ylläri panostanut töihin. Lisäksi mulle on kaikki tulevat käytännön asiat ihan arvotus, koska ainoastaan miehelläni on kontaktit sairaalaan. Mutta hänpä unohti tänään kysyä pyytämiäni asioita, jotka auttaisivat mua pyörittämään arkea leikkauksen jälkeen. Muutenkin suututtaa, että tietoa leikkauksesta sai sairaalasta vasta leikkausta edeltävänä päivänä. Vaikeuttaa kyydin järjestämistä sairaalaan. Eikä se edes järjesty.