Mun kantavalle ajatukselle "yhdessä me tästä selvitään", on naurettu perheessämme monet kerrat. Sillä olen välillä hokenut sitä kuin mantraa silloin, kun lapset olivat pieniä ja aamutoimet tai muuten vaan lähteminen tai paikasta toiseen siirtyminen kiireellä otti yhden jos toisen voimille.
Pari kertaa olen tässäkin yhteydessä tuota hokemaani käyttänyt ja saanut hymyn mieheni ja lasteni kasvoille.
Tänään olen ollut sairaslomalla. Sairaslomatodistuksessa diagnoosiksi on laitettu: Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Hirvittävän huvittava diagnoosi :) Kyllä tämä sairaslomapäivä on auttanut paljon. Olen saanut kaivettua taistelutahtoa. Vähän hassulta tuntuu, että olen viettänyt päivän tavalla, mikä ei kuulosta sairaslomalta alkuunkaan.
Minulle tuli hyvä mieli siitä, että keitin lapsille aamupuuron ja nautin ensin kasiin lähtijän kanssa kahdenkeskeisestä ajasta ja heti perään ysiin lähtijän kanssa. Sitten menin juoksulenkille. Pillahtelin välillä itkuun, mutta se ei menoa haitannut. Liikunnalla on kyllä niin suuri koossapitävä voima. Kotona siivosin ja laitoin ruokaa. En ole imuroinut vuosiin kokonaan kotiamme! Olemme jakaneet kotityöt ja imurointi kuuluu miehelleni. Imurointi oli hyvin konkreettinen askel kohti tätä uutta ja tuntematonta. Otin koululaiset vastaan ja olin läsnä loppu illan. Päivä huipentui siihen, että pistin pakkaseen neljä itsetehtyä ruoka-annosta. Rasioiden kanteen liimasin mieheni nimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti